1/3

Tänään aloitimme uuden harjoittelun uudessa sairaalassa, Hanoi Medical University -hospitalissa. Aamutuimaan menimme sairaalaan, ensiksi toimistoon, jossa juteltiin käytännön asioista. Meitä oli siellä vastassa lääkäri ja pari hoitajaa, jotka luulivat meitä aluksi lääkäriopiskelijoiksi. Lisäksi heidän mielestään meidän olisi pitänyt harjoitella sairaalassa jo edellinenkin viikko, vaikka alunperin oltiin sovittu ihan jotain muuta. Niin Vietnamia!

Kuitenkin pääsimme yhteisymmärrykseen ja saimme aloittaa toisen harjoittelujaksomme sisätautiosastolla. Päätimme, että tullaan harjoittelemaan sairaalassa aamut (klo 7-12), jonka jälkeen jatketaan ”itsenäisellä opiskelulla” ja otetaan osaa paikallisten sairaanhoitajaopiskelijoiden luentoihin koululla. Meille tämä aikataulu sopii kyllä mainiosti. Muutenkin tästä sisätauti –harjoittelusta on tulossa huiman pitkä. Ensiviikon Da Nangin reissun takia päästään viettämään sisuksilla yhteensä vain 7 päivää.

Hanoi Medical Universityn sairaala vaikutti paljon nykyaikaisemmalta kuin edellinen Viet Ducin sairaala, jossa harjoittelimme viikon dialyysiosastolla. Sisätautiosastolla on 7 potilashuonetta, joissa jokaisessa ehkä 5 potilasta, miehet ja naiset luonnollisesti sekaisin. Täällä näyttää huoneiden jaottelu menevän niin, että samaa tautia sairastavat laitetaan aina samaan huoneeseen, outoa. Tällä(kään) osastolla ei juuri kukaan hoitajista puhu englantia, ei kyllä yllättänyt suoraan sanottuna. Mutta toisaalta, meidän työpäivät tulee olemaan sen verran lyhyitä, että ehkä me selvitään vaikka jouduttaiskin juttelemaan Emmin kanssa vain keskenämme. 

Viikonloppuna kävimme kaverimme Nhungin kanssa tutustumassa paikalliseen orpokotiin. Melko karu paikkahan se oli. Suurin osa lapsista oli jotenkin sairaita, henkisesti, fyysisesti tai sekä että. Yksi lapsi oli sidottu jalasta sänkyyn, ettei pääse vahingossa putoamaan. Hoitajapula kuulemma vaivaa. Kolme lasta jotka ei pystynyt kävelemään, oli ängetty pieneen pinnasänkyyn, vissiin myös vahinkojen välttämiseksi. Orpokodilla toimii kuulemma vakihenkilökunnan lisäksi jonkin verran vapaaehtoistyöntekijöitä. Me olimme siellä sunnuntaina, niin väkeä oli aika paljon. Kuitenkin paikassa vallitsi yleinen sekamelska ja kaikki oli hirveän sotkuista. Ovia ei ollut huoneisiin (saatika ikkunoita) ja koko paikka oli suurelta osin ulkona ilman kattoa. Samalla alueella asui myös vanhuksia, joiden jälkikasvu ei ole ottanut asiakseen huolehtia heistä vanhoina. Siellä ne sitten vaan hengaili, orpojen lasten kanssa.. Päällimmäinen tunne paikasta oli kyllä surullinen, vaikka vierailu kokemuksena oli kuitenkin opettavainen.

Uskaltauduttiin viikonloppuna ekaa kertaa mopojen kyytiin, hyvä me! Vain kuukausi piti kerätä rohkeutta. Käytiin lauantai-illan markkinoilla Nhungin ja kumppaneiden kanssa. Hanoissa ei kyllä uskalleta vuokrata mopoja, mutta ehkä sitten ensviikolla etelässä :)

Emmi on omaksunut perinteisen Vietnam-posen

Perjantainen naistenpäivän teehetki päättyi vähän kömpelösti, kun laittomaan katukahvilaan pärähti poliisit..