Puolivälin etappi häämöttää!

Taas on aikaa kulunut ja aina kalenteriin kurkatessa huomaa että kuinka nopeasti se on mennytkään. Ja jo ensi maanantaina puolet reissusta on mennyt. Joten juna kääntyy kotiin päin! ;)

Sunnuntaina tultiin "kotiin" tänne saasteiden sumuttamaan Hanoihin takaisin sieltä ihanalta rantalomalta Da Nangista. Reissuhan oli ihan huippu ja suuri kiitos siitä kuuluu Huen mahtaville tytöille :) Loikoiltiin siis porukalla rannalla (lue: poltettiin Kirsin kanssa alottelijoina nahkamme jo ekana päivänä), seikkailtiin Ba Na Hillseillä maailman pisimmällä kaapelihissillä ja moikattiin jopa naispuolista Buddhaakin. Hauska reissu siis takana. Näitä lisää!:)

Rantakatu Da Nangin My Khe Beachillä

Koko jengi Da Nangin kukkuloilla!

Eilen alkoi uusi harjoittelu ja nyt vuorossa odotettu kirurgian osasto Hanoi Medical Universityn sairaalassa. Aamusta siis pörhällettiin paikalle ja vaatteiden vaihdon jälkeen meidät esiteltiin uudelle osastonhoitajalle. Mukavia ihmisiä taas koko osasto täynnä, vaikkakin edelleen se kielimuuri vaivaa. Ehkäpä Vietnamissakin 20 vuoden kuluttua puhutaan englantia.. Heti päästiin mukaan aamurutiineihin töllistelemään ja olemaan tientukkoina, ja allekirjottanutta alkoi heti huimaamaan kun koko mahan mittaisen leikkaushaavan puhdistuksen vuoro tuli. Nam! Ei muuta. Ehkä mä vielä totun. Nyt odotellaan innolla lisää tapahtumia ja uusia asioita tulevalle kahdelle viikolle. Osastonhoitaja jopa vinkkasi että olisi mahdollista leikkausta päästä seuraamaan, hiphei sinne siis pökräämään:)

Kaikille Vietnamiin tulijoille vinkiksi: Kokeilkaa juomaa nimeltä Me Da (kirjoitusasu ei vastaa vietnaminkieltä). Se on tamarin puun hedelmästä tehtyä makeaa ruskean väristä juomaa, joka tarjoillaan varmasti hyvin vähän saastuneilla jääpaloilla ;) Nykyisen sairaalan edessä eräs mukava nainen "katukahvilassaan" tarjoilee erinomaista Me Daa, höysteeksi päälle ripotellen vielä tuntemattomaksi jääneitä pähkinä(?)lastuja.

Me Da

Olemme jo omaksuneet paljon vietnamilaisia tapoja, muun muassa Kisii herää joka aamu noin tuntia ennen kellon soittoa, joka on todellakin jo ennen kukon laulua. Roskaamaan myös olemme näppärästi oppineet, joten varokaa vaan äidit (ja Janne) kotiin tultuamme ;) Bussissa Emii osaa jo istua hiljaa aloillaan, ettei kenenkään tarvitse häiriintyä mukavasta suomenkielestä juuri lauluhartauden aikana. Myös keskipäivän lepotauko onnistuu jo, varmasti saamme syyttää myös yli 30 asteen lämpötiloja jotka uuvuttvat meidät tyystin.
Huom! Nimemme ovat myös muuttuneet vietnamilaiseen suuntaan, koska paikalliset eivät osaa niitä oikein lausua. Heille olemme siis Emii ja Kisii.