The End

Reissu lähenee loppua. Tätä tekstiä kirjoittaessani odoteltiin toisiks viimeisellä etapilla Kiinan Kantonissa yölennon lähtemistä kohti Eurooppaa ja Amsterdamia. Sieltä sitten haetaan vikat vauhdit ja kotiin! <3

Viime viikot ollaan siis vietetty ansaittua lomaa kiertäen Vietnamia. Hoi Anista lähdettiin Laosiin yhdeksi yöksi viisumin umpeutumisen takia. Reissu meni hyvin, mutta karmiva paikka se Xepon. Yöllä bussia odotellessa tien poskessa vain minä, Kirsi, muutama lehmä ja kuoro sammakoita (äänen perusteella ISOJA). Nukkumisbussi kokemuksena ei ollut kovin paha matkustustapa näin ”pienille” ihmisille, mutta yhtään ei ylimääräistä tilaa ympärille jäänyt.. Yhtään suuremmat kuin 165cm ja 55kg länkkärit, ottakaa suosiolla junasta peti! Pääsee niin paljon helpommalla. Meidän yöjunamatkat oli mukavia kokemuksia. Mahtuu liikkumaan, pääsee vessaan ja ainakin minä nukuin kuin pikku possu luultavasti junan heilumisesta johtuen.

Nha Trangissa pääsimme sukeltamaan josta olimme haaveilleet koko reissun ajan. Kirsi kävi kertauspäivän, koska edellisestä sukelluksesta oli jo kaksi vuotta ja minä menin aivan vihreenä suorittamaan Open Water Diver -lisenssin. Löysimme internetistä paljon kehutun sukellusfirman aivan hotellimme läheltä, jossa kokemusta ei puuttunut henkilökunnalta. Eräskin opettajista oli toiminut sukeltajana jo Vietnamin sodan aikana, joten sukelluksia oli kymmeniä tuhansia takana. Kirsi pääsi siis tämän vietnamilaisen herran kanssa ihmettelemään etelä Kiinan meren pinnan alle. Minä puolestani sain yksityisopettajakseni pohjois-Englannista kotoisin olevan kaverin. Hän sain taitavasti jopa korvani yhteistyöhön, jotta sukelluskurssi saatiin kunnialla sukelletuksi. Nyt olen siis sukeltajakin. Monia hyviä ja vähemmän hyviä taitoja olen reissun aikana oppinut ja mainittakoon niistä hyvistä siis sukellus ja juoksuharrastus. Iso kiitos Kipalle motivaation tuottamisesta! Nha Trangissa kerettin käymään myös enemmän aikuisille suunnatussa vesi-/huvipuisto nauttimassa. Kyllä Lazy River oli paras, mutta ei vauhtiakaan puuttunut siitä päivästä. Kiitos myös ihanalle Vinh Cityn vaihtari Titalle seurasta <3

Saigonissa meillä oli vain pari päivää aikaa tutustua etelän suureen cityyn. Aika käytettiin tehokkaasti pyörien Mekong Deltalla joella ja viidakossa kookoskarkkeja maistellen, sekä Cu Chi-tunneleissa ryömien. Ai ja pääsin myös ampumaan Rambo elokuvista tutulla M60-kiväärillä. That was awesome experience!! : ) Ho Chi Minh Cityn jälkeen vietettiin vielä kaksi yötä ”kotona” Hanoissa viime hetken shoppailuja ja ällön viimeisen hotellin torakkametsästyksiä hoidellen..

Nyt kotiin ja uusia seikkailuja kohti! Reissu oli mahtava ja opettavainen, kasvatti meitä ihmisinä huimasti. Kiitos kaikille uskomattomille ihmisille, jotka ovat tukeneet meitä reissun aikana ja keitä olemme tavanneet sen tiimoilta. Erityismaininta muille saman projektin vaihto-oppilastytöille joista on tullut meille ystäviä, joiden kanssa on myöhemmin mukava järjestää Vietnam-iltoja ja jotka ymmärtävät, kun sanot vietnamilaisia mauttomiksi ! ;)

Vietnam vaikeni, mutta vain hetkeksi. Goooood morning Finland ;)

To the South!

Hurjan pitkä aika mennyt taas viimeisestä blogitekstistä, tätä se lomailu näköjään teettää. Työharkkamme Hanoissa on siis päättynyt (jo kylläkin viikko sitten), ja heti keskiviikkona harjoittelun jälkeen astuimme Hueen lähtevään yöjunaan. Junamatka oli meille molemmille ensimmäinen ikinä ulkomailla, ja oli kyllä kokonaisuudessaan ihan positiivinen kokemus. Hard sleeper -paikatkin yllättivät, vuoteissa oli jopa ohuehkot patjat.

Hueen päästyämme otimme ekan taksin, (joka vähiten meitä yritti kyytiin) ja suuntasimme keskustaan etsimään hotellia. Hotelli löytyi heti (Kiitti Vinhin vaihtarit vinkistä), päätimme viipyä siellä kaksi yötä. Huessa kävimme paikallisilla Dong Ba -markkinoilla, jossa tavattiin kyllä tunkeilevimmat kaupustelijat koko meidän Vietnam-aikana. Tehtiin siellä myös tähänastinen tinkimisennätys, Emmin kysymän t-paidan hinta putosi 320 000 dongista 20 000 dongiin. :D
Tapasimme Huessa myös juuri työharjoittelunsa lopettaneet Jasminin, Henriikkan, Petran ja Katariinan. Torstainen allaspäivä viereisen hotellin altaalla sai naamat punottamaan jo mukavasti, ja sama on jatkunut tähänkin saakka. Iltaa jatkettiin tyttöjen kanssa paikallisessa menomestassa, Brown Eyesissä. Hauskaa oli!

Brown Eyesissä

Pari päivää Huessa vierähti vähän liiankin nopeasti, ja lauantaina junamme lähti Da Nangiin jo aamukymmeneltä. Pari tuntia kestävä noin 3 €:n junamatka oli maisemiltaan mahtava, rannikolla kun mentiin. Harmi ettei hoksattu kysyä kattopaikkoja. Junan katolla näytti matkustavan joitain ihmisiä, ja valokuvat sieltä oliskin ollut ihan eri luokkaa kuin likaisen junan ikkunan läpi otetut.

Koska Huessa saimme huoneen heti ensimmäisestä kysymästämme hotellista, luotimme tietysti siihen että näin olisi myös Da Nangissa. Noh, kiersimme siellä sitten suunnilleen kaikki hotellit rannan tuntumasta, ja lopulta löysimme motellin jossa oli huone vapaana kahdeksi yöksi. Aluksi olimme suunnitelleet viipyvämme Da Nangissa 3 yötä mutta no can do, seuraava etappi Hoi An oli siis vuorossa maanantaina. Pari päivää Da Nangissa sujui melko rennoissa tunnelmissa, aamupäivät rannalla loikoillen ja iltapäivät muuten vaan koomaten. Sunnuntaina vuokrattiin hotellin omistajamme mopo hintaan 3,5€/5 tuntia. Näkymät oli taas kerran melkoisen mahtavat.

Seuraavana maanantaina hyppäsimme paikallisbussiin Da Nangista Hoi Aniin. Noin 30km matka taittui nopeasti ja hintaa sille tuli vajaa 2 €/hlö. Viimekertaisesta viisastuneempana varasimme jo Da Nangissa hotellin Hoi Anista välttääksemme samanlaisen hotellin etsintä -kierroksen täällä. Nyt olemme siis kolmatta päivä Hoi Anissa, ja tämä kaupunki on kyllä ihan omanlaisensa tunnelmallisine katuineen ja valoineen. Turisteja täällä on paljon (nykyään se on jo plussaa!) ja englanitakin puhutaan tähänastisista kaupungeista parhaiten. Ollaan jo ehditty teettää pari vaatettakin, Emmille on tulossa trenssi ja mekko, mulle vain mekko. Huomenna sovitukseen! Seuraava etappi, Nha Trang on vuorossa ensmaanantaina, sitä ennen ehditään ainakin kokea täällä vielä Cham-island jonne varattiin meriretki perjantaiksi.

Voihan supistus!

Hurjasti on viime tekstin jälkeen tapahtunut. Kirurgian harjoittelu saatiin kunnialla päätökseen ja hieman haikein mielin jätettiin yliopisto ja sen sairaala taaksemme. Tokkopa koskaan enää sinne palataan? :o Bach Main sairaalan tällä hetkellä vuorossa ja synnytys- ja naistentautienosasto. Ja edelleenkin toivon tosiaan että se haikara tuo ne vauvat. On siihen mielikuvaan paljon parempi tuudittautua!;) Joo ja kyllä huomaa eron täällä Vietnamissa yksityisen sairaalan ja yleisen välillä. Viime viikolla siis bongattiin TAAS rotta sairaalassa. Tällä kertaa sairaalan käytävältä, ja siinä se iso jötkö nökötti, eikä edes pelännyt ohi käveleviä ihmisiä. Siis röyhkeitä otuksia.. Ollaan myös kuultu että jopa kissat karttavat kyseisiä petoja, on niistä niin härskejä tullut. Toista se on Suomessa, kun kissa on kotona niin hiirethän ei hypi pöydille ;) Hyvää hoitoa rotista huolimatta tässäkin sairaalassa annetaan, jopa minä koin sen ensimmäisenä harkkapäivänä.

 

Mopoiluvideo

Viime viikonloppuna pyörähdettiin kaksi yötä kestäneellä Halong Bay - Cat Ba Island reissulla. Kauniita maisemia, huimaa viidakkoa ja mukavaa rentoutumista. Rohkenimme saarella ollessamme vuokramaan mopon ja huristeltiin sillä sitten tutustumaan ympäri saarta, välillä pysähtyen vaan nauttimaan viidakon äänistä ja ottamaan valokuvia. Kaksi yötä siis reissuun kului, toinen vietettiin saarella hotellissa ja toinen pienessä laivassa. Laivayö hieman etukäteen jännitti, koska olimme lukeneet ettei kaikki laivat aina rantaan saakka olleet päässeet. Mutta onneksi meidän tuuri oli tarinoita parempi :) Koko Halongin lahti oli täynnä näitä pieniä paatteja vieri vieressä, joten turisteja  tuollainen Unescon maailmanperintö kohde kerää valtavasti. Nähtiin tuon matkan aikana enemmän länsimaalaisia (lue: meidän näköisiä) ihmisiä varmasti kuin koko reissun aikana yhteensä. Eräs hurmaava omalaatuinen unkarin-kanadalainen travelleri-mummokin tavattiin, jonka rinnalla oli reissu mukava torakattomasti tehdä :D Cat Ba saarella ollessamme vierailtiin Hospital Cave -nimisessä bunkkeriluolassa, jossa Vietnamin sodan aikana oppaan mukaan Viet Kong -sissit asuivat, ja nimestä päätellen sielä pyöritettiin myös pommin kestävää sairaalaa. Suoraan sanotusti, selkäpiitä karmiva mesta. Kylmä ja kostea, lisäksi valot vielä himmenivät ja kirkastuivat omia aikojaan. Nice! Sinne ei haluais jäädä. Näppärinä tyttöinä heti mietittiin sisään astuessa että mitä evästä meillä mukana on ja kuinka pitkään niillä sielä selviäis ;) Pessimisti ei pety, on ollut koko matkan aikana muutenkin slogani. Eikä olla petytty! :)

Halongin lahden maisemia

Kelluva kylä

Ensiviikko jo jännittää ja innostuttaa molempia. Allekirjottanut kävi eilen keskustasta ostamassa suuren matkalaukun, jotta mahtuu kotiin tulevat tavarat kyytiin. Ensi viikolla siis ollaan viimeinen viikko harjottelussa ja silloin tutustumassa lastentautien osastoon. Harjoittelun päätyttyä perjantaina pakkaamme viimeiset kamppeet ja sanomme hyvästit hyvin palvelleelle hotellihuoneelle (ja vähän vähemmän hyvin palvelleelle hotellin henkilökunnalle ;)), nostamme kytkintä ja karistamme Hanoin saasteet keuhkoistamme! Siitä alkaa huisi reissuloma kohti eteläisempää Vietnamia. Ensimmäisenä matkaetappina Hue ja ihanat vaihtaritytöt, jotka toivottavasti ehtivät esitellä Huen hulinoita meille :)) Can´t wait!

Kirurgiaa

Ylihuomenna kaksi viikkoa harjoittelua kirurgisella osastolla on takana, ja joka päivä ollaan kyllä saatu nähdä mitä erikoisempia juttuja. Meidän harjoitteluosasto on kirurginen tarkkailuosasto, jossa hoidetaan sekä pre- että postoperatiivisia potilaita. Näiden parin viikon aikana on tullut eteen tilanne jos toinenkin, jossa on jouduttu siirtämään katseet itse hoitotoimenpiteestä joko lattiaan tai kattoon, kun hoitaja tekee toimenpidettä potilaalle ihan päinvastaisella tavalla kuin mitä me Suomessa ollaan opittu. Työtehtävät osastolla ovat oikeastaan samat kuin Suomessakin lukuun ottamatta potilaiden pesuja ja ruokailua, niistä huolehtivat omaiset.

Moneen pieneen asiaan tunnutaan kiinnittävän täällä jopa enemmän huomioita kuin mitä meillä Suomessa, ja monet meidän mielestä merkittävät seikat jätetään täällä usein vaille huomiota. Myssyjen ja suusuojien jatkuva käyttö hoitajilla ehkä vähän yllätti meidät, käsihygieniaan kun ei kuitenkaan panosteta samalla tavalla. Hoitajat eivät vaihda suojakäsineitä jokaisen potilaan välillä, jos edes muistavat käyttää niitä. Yhtenä päivänä myssyt olivat loppu, joten hoitajat kierrättivät sitten yhtä myssyä. Myssy oli päivän aikana sillä, joka oli tekemässä tärkeintä hoitotoimenpidettä. Eilen osastolla ei näkynyt ollenkaan käsidesiä. Mietin, että ollaan Emmin kanssa varmaan käytetty se loppuun viimeviikon aikana.. Meillä Suomessa kun sitä ei ole tapana niin säästellä, ollaan me ihan reippaasti sitä täälläkin käsiimme spruuttailtu. Ehkä pitäis vähän rajoittaa, jos sitä nyt tulee osastolle tulevien päivien aikana. 

Täällä hoitajat tekevät työnsä ainakin kolme kertaa niin nopeasti kuin meillä Suomessa. 20 potilaan haavat on hoidettu ja antibiootit laitettu tippumaan ehkä puolessatoista tunnissa. (Yleensä yksi tekee, kolme katsoo vierestä..) Hoitajat eivät juttele potilaiden kanssa juuri mistään, eivätkä kerro tulevista tai tämän hetkisistä toimenpiteistä. Antibiooteistakin menee joka kerta hukkaan osa, kun sekoittelut tapahtuvat kuin pikakelauksena. 

Tänään päästiin seuraamaan leikkauksia paikallisessa leikkurissa. Aloitettiin kierros heti aamusta, ja saatiin kierrellä päivän aikana kuudessa leikkaussalissa omien mieltymystemme mukaan. Paikallinen kirurgi selitti meille vähän väliä mitä missäkin leikkaussalissa oli tapahtumassa, ja näin saatiin tapahtumista vielä enemmän irti kuin mitä oltaisiin saatu vain kahdestaan haahuillessamme. Nähtiin eri toimenpiteitä eturauhasen höyläyksestä sappirakon poistoon. Kirurgit antoivat meidän napsia kuvia leikkaustilanteista ja yksi innostuikin niin, että esitteli potilaan sisäelimiä parhaista kuvakulmista Emmin kännykkäkameralle. Leikkaussalien hygienia vaikutti ainakin meidän silmään olevan sitä mitä sen kuuluukin, ja uskotaan ettei Suomen ja Vietnamin väliset erot leikkurissa ole niin suuret kuin erot hoitamisessa osastolla.

Ensiviikolla alkaa uusi harkka uudessa sairaalassa. Nyt vuorossa on Bach Mai -hospital ja näillä näkymin synnytysosasto.

Puolivälin etappi häämöttää!

Taas on aikaa kulunut ja aina kalenteriin kurkatessa huomaa että kuinka nopeasti se on mennytkään. Ja jo ensi maanantaina puolet reissusta on mennyt. Joten juna kääntyy kotiin päin! ;)

Sunnuntaina tultiin "kotiin" tänne saasteiden sumuttamaan Hanoihin takaisin sieltä ihanalta rantalomalta Da Nangista. Reissuhan oli ihan huippu ja suuri kiitos siitä kuuluu Huen mahtaville tytöille :) Loikoiltiin siis porukalla rannalla (lue: poltettiin Kirsin kanssa alottelijoina nahkamme jo ekana päivänä), seikkailtiin Ba Na Hillseillä maailman pisimmällä kaapelihissillä ja moikattiin jopa naispuolista Buddhaakin. Hauska reissu siis takana. Näitä lisää!:)

Rantakatu Da Nangin My Khe Beachillä

Koko jengi Da Nangin kukkuloilla!

Eilen alkoi uusi harjoittelu ja nyt vuorossa odotettu kirurgian osasto Hanoi Medical Universityn sairaalassa. Aamusta siis pörhällettiin paikalle ja vaatteiden vaihdon jälkeen meidät esiteltiin uudelle osastonhoitajalle. Mukavia ihmisiä taas koko osasto täynnä, vaikkakin edelleen se kielimuuri vaivaa. Ehkäpä Vietnamissakin 20 vuoden kuluttua puhutaan englantia.. Heti päästiin mukaan aamurutiineihin töllistelemään ja olemaan tientukkoina, ja allekirjottanutta alkoi heti huimaamaan kun koko mahan mittaisen leikkaushaavan puhdistuksen vuoro tuli. Nam! Ei muuta. Ehkä mä vielä totun. Nyt odotellaan innolla lisää tapahtumia ja uusia asioita tulevalle kahdelle viikolle. Osastonhoitaja jopa vinkkasi että olisi mahdollista leikkausta päästä seuraamaan, hiphei sinne siis pökräämään:)

Kaikille Vietnamiin tulijoille vinkiksi: Kokeilkaa juomaa nimeltä Me Da (kirjoitusasu ei vastaa vietnaminkieltä). Se on tamarin puun hedelmästä tehtyä makeaa ruskean väristä juomaa, joka tarjoillaan varmasti hyvin vähän saastuneilla jääpaloilla ;) Nykyisen sairaalan edessä eräs mukava nainen "katukahvilassaan" tarjoilee erinomaista Me Daa, höysteeksi päälle ripotellen vielä tuntemattomaksi jääneitä pähkinä(?)lastuja.

Me Da

Olemme jo omaksuneet paljon vietnamilaisia tapoja, muun muassa Kisii herää joka aamu noin tuntia ennen kellon soittoa, joka on todellakin jo ennen kukon laulua. Roskaamaan myös olemme näppärästi oppineet, joten varokaa vaan äidit (ja Janne) kotiin tultuamme ;) Bussissa Emii osaa jo istua hiljaa aloillaan, ettei kenenkään tarvitse häiriintyä mukavasta suomenkielestä juuri lauluhartauden aikana. Myös keskipäivän lepotauko onnistuu jo, varmasti saamme syyttää myös yli 30 asteen lämpötiloja jotka uuvuttvat meidät tyystin.
Huom! Nimemme ovat myös muuttuneet vietnamilaiseen suuntaan, koska paikalliset eivät osaa niitä oikein lausua. Heille olemme siis Emii ja Kisii.

1/3

Tänään aloitimme uuden harjoittelun uudessa sairaalassa, Hanoi Medical University -hospitalissa. Aamutuimaan menimme sairaalaan, ensiksi toimistoon, jossa juteltiin käytännön asioista. Meitä oli siellä vastassa lääkäri ja pari hoitajaa, jotka luulivat meitä aluksi lääkäriopiskelijoiksi. Lisäksi heidän mielestään meidän olisi pitänyt harjoitella sairaalassa jo edellinenkin viikko, vaikka alunperin oltiin sovittu ihan jotain muuta. Niin Vietnamia!

Kuitenkin pääsimme yhteisymmärrykseen ja saimme aloittaa toisen harjoittelujaksomme sisätautiosastolla. Päätimme, että tullaan harjoittelemaan sairaalassa aamut (klo 7-12), jonka jälkeen jatketaan ”itsenäisellä opiskelulla” ja otetaan osaa paikallisten sairaanhoitajaopiskelijoiden luentoihin koululla. Meille tämä aikataulu sopii kyllä mainiosti. Muutenkin tästä sisätauti –harjoittelusta on tulossa huiman pitkä. Ensiviikon Da Nangin reissun takia päästään viettämään sisuksilla yhteensä vain 7 päivää.

Hanoi Medical Universityn sairaala vaikutti paljon nykyaikaisemmalta kuin edellinen Viet Ducin sairaala, jossa harjoittelimme viikon dialyysiosastolla. Sisätautiosastolla on 7 potilashuonetta, joissa jokaisessa ehkä 5 potilasta, miehet ja naiset luonnollisesti sekaisin. Täällä näyttää huoneiden jaottelu menevän niin, että samaa tautia sairastavat laitetaan aina samaan huoneeseen, outoa. Tällä(kään) osastolla ei juuri kukaan hoitajista puhu englantia, ei kyllä yllättänyt suoraan sanottuna. Mutta toisaalta, meidän työpäivät tulee olemaan sen verran lyhyitä, että ehkä me selvitään vaikka jouduttaiskin juttelemaan Emmin kanssa vain keskenämme. 

Viikonloppuna kävimme kaverimme Nhungin kanssa tutustumassa paikalliseen orpokotiin. Melko karu paikkahan se oli. Suurin osa lapsista oli jotenkin sairaita, henkisesti, fyysisesti tai sekä että. Yksi lapsi oli sidottu jalasta sänkyyn, ettei pääse vahingossa putoamaan. Hoitajapula kuulemma vaivaa. Kolme lasta jotka ei pystynyt kävelemään, oli ängetty pieneen pinnasänkyyn, vissiin myös vahinkojen välttämiseksi. Orpokodilla toimii kuulemma vakihenkilökunnan lisäksi jonkin verran vapaaehtoistyöntekijöitä. Me olimme siellä sunnuntaina, niin väkeä oli aika paljon. Kuitenkin paikassa vallitsi yleinen sekamelska ja kaikki oli hirveän sotkuista. Ovia ei ollut huoneisiin (saatika ikkunoita) ja koko paikka oli suurelta osin ulkona ilman kattoa. Samalla alueella asui myös vanhuksia, joiden jälkikasvu ei ole ottanut asiakseen huolehtia heistä vanhoina. Siellä ne sitten vaan hengaili, orpojen lasten kanssa.. Päällimmäinen tunne paikasta oli kyllä surullinen, vaikka vierailu kokemuksena oli kuitenkin opettavainen.

Uskaltauduttiin viikonloppuna ekaa kertaa mopojen kyytiin, hyvä me! Vain kuukausi piti kerätä rohkeutta. Käytiin lauantai-illan markkinoilla Nhungin ja kumppaneiden kanssa. Hanoissa ei kyllä uskalleta vuokrata mopoja, mutta ehkä sitten ensviikolla etelässä :)

Emmi on omaksunut perinteisen Vietnam-posen

Perjantainen naistenpäivän teehetki päättyi vähän kömpelösti, kun laittomaan katukahvilaan pärähti poliisit..

Việt Nam

Ajattelin kirjoittaa tietoiskumaisen blogitekstin tällä kertaa. Koska elämä on alkanut suttaantumaan täällä Hanoissa ja ollaan jo sen verran vietnamilaistuttu, että on se teidänkin jo hyvä aika tietää jotain faktaa täältä! :)

Amerikkalaissotilaita Vietnamissa

Sotahan käytiin täällä Vietnamissa vasta hetki sitten, vuosina 1964-1975. Tänäänkin tuolla kadulla kävellessämme arvailtiin, että kuka vastaan kävelevistä paapoista on sotaan osallistunut ja millä panoksella. Moni maa sotkeutui mukaan Vietnamin sotaan, Pohjois-Vietnamilla oli takanaan Neuvostoliitto ja Kiina. Etelän joukoissa puolestaan taistelivat Yhdysvallat, Etelä-Korea, Thaimaa, Australia, Uusi-Seelanti ja Filippiinit. Keinot tässä televisio-sodaksi kutsutussa taistelussa olivat raa´at, napalmilla muunmuassa raivattiin tietä Yhdysvaltojen toimesta. Siviilejä kuoli sodassa noin 2 miljoonaa.. Sodan ratkaisuna on kuitenkin pidetty Pohjois-Vietnamin hallituksen Vietkongin sissejä, jotka salakavalasti Cu Chi -tunneleistaan pääsivät hyökkäämään tärkeisiin kohtiin Etelä-Vietnamin puolustusta.
Muutama suomalainen osallistui myös tämän sodan taisteluihin. Henkilökohtaisena suosikkina ja tunnetuimpana suomalaisena Lauri Törni aka Larry Thorne. Törni taisteli Yhdysvaltain armeijan riveissä, kunnes katosi (joidenkin uskomusten mukaan myös kuoli) helikopterin kallioon törmäyksen seurauksena 18. lokakuuta 1965. Itse uskon tapaavani hänet vielä pimeimmässä Vietnamin viidakossa...;)

Kapteeni Larry A. Thorne Yhdysvaltain armeijan leivissä
(Ylennettiin kuolemansa jälkeen majuriksi)

Vietnamin lippuun liittyy mielenkiintoisia seikkoja. Lipun punainen pohjaväri kuvastaa sotien aikana vuodatettua verta ja keltainen tähti viittaa vietnamilaisten keltaiseen ihon väriin. Tähden viisi sakaraa edustavat työläisiä, talonpoikia, sotilaita, älymystöä ja kauppiaita. Alunperin lippu kuului Pohjois-Vietnamille, mutta sodan loputtua lippu jatkoi yhtenäistyneen Vietnamin lippuna.

Vietnamin lippu

Tänään vierailtiin aamusta Ho Chi Minhin mausoleumissa. Oltiin etukäteen saatu kuva, että tämä setä Ho on vietnamilaisille todellinen vapahtaja ja niin se todella onkin. Ho olisi joidenkin tietojen mukaan halunnut tulla tuhkatuksi, mutta sielä se nyt pötköttää lasiarkussa kuin Lumikki konsanaan. Huudeille saavuttuamme turvatarkatuksen kautta pääsimme alueelle sisään ja reppu piti tottakai jättää panttiin. Sitten meidät ohjattiin siistiin parijonoon, josta ei saanut poistua koko kävelykierroksen aikana. Ihmeteltiin myös noin 200 ala-asteikäistä lasta, jotka myös olivat tulleet katsomaan arvostetun henkilön balsamoitua ruumista, outoa tämäkin. No siellä me sitten lasten kanssa jonotettiin sisälle mausoleumiin ja heti kun sisälle asti päästiin, niin käskettiin olla hiljaa (ystäväni facebookissa jo tietävät että sain ensimmäisen hiljaa olo- kehotuksen bussimatkalla viime viikolla..), ja vartijat vahtasivat liikkeitämme tauotta. Viimeisessä huoneessa huonossa valasituksessa makasi sitten tämä kuuluisa entinen johtaja, tottakai vartijoiden ympäröimänä. Ukko näytti ihan muoviselta jäljennökseltä, mutta eipä ihme. Kuinkahan paljon vaan on jouduttu myrkkyjä siihen lykkäämään ettei luonnollinen maatumisprosessi ole alkanut. Tämän vierailun jälkeen poikkesimme myös samaa nimeä kantavan herran museossa, joka ei ollut edes vajaan euron hintaisen lipun väärti.
Ho Chi Minh on siis vietnamilaisille jokin kulttihenkilö. He palvovat kyseistä herraa, eikä muilla "hallitsijoilla" tunnu olevan vastaavaa arvoa heille. Jopa jokaista dongin seteliä koristaa vain ja ainoastaan Setä Ho:n tutuksi tulleet kasvot.

Ho Chi Minh 1890-1969

Ho Chi Minhin mausoleumi